wBlog:T7-a-M

Espoon Viinin Ystävät eli EVY järjesti Portugali-aiheisen puolisokkomaistiaiset Espoon Matinkylässä 29.11.2016. Tapahtuma lähti käyntiin Kaj Rönnbergin viinimatka powerpoint-esityksellä. Tällä kertaa viinimatka oli sijoittunut Douron laaksoon Portugaliin. Muitakin EVY ry:n jäseniä ilmeisesti oli myös reissussa mukana.

wp-1481369458223.jpgKaj Rönnbergin lomakuvien lomassa maisteltavaksi korkattiin Quinta Do Poço Do Lobon kuohuviini, jossa ei ollut lisättyä sokeria. Tämä Arintosta ja Chardonnaysta tehty skumppa oli selkeästi parempi mielestäni kuin tulevat neljä valkoviiniä, jotka olivat varsinaisessa maistelupaketissa. Hintaa tällä kirpeitten karviasten, kypsien hedelmien mutta myös mineraalisuudella täytetyllä kuplivalla on Alkossa 17€.

Ensimmäinen maistelusetti eli neljä portugalilaista valkoviiniä oli kaadettu pienen tauon aikana. Maistelu oli puolisokkona eli emme tienneet missä järjestyksessä viinit olivat laseissa, mutta tiesimme mitkä neljä viiniä oli maisteltavana. Jokaisella 14 maistelijalla oli 3 pistettä käytettäväksi äänestäessä parasta viiniä tästä setistä.

 

VALKOVIINIT

wp-1481921586912.jpg

  1. Herdade do Esporâo Verdelho-Alentejo 2015:
    • Raakaa karviaista, pistävän rikkinen, lyhyt jälkimaku. Yhteispisteet 8. Alko 12,90€
  2. Morgadio da Torre Alvarinho Vinho Verde 2015:
    • Mukavan hedelmäinen, sitruksinen, kirpeä ja vihreää ruohoa. Yhteispisteet 25. Alko 14,90€
  3. Sarvet Branco – Douro 2014:
    • Kevyt mädäntyneen kananmunan haju, vetinen ja mauton.  Tämä pullo oli pilalla. Yhteispisteet 2. Alko 13,50€
  4. Ribeira Santo Encruzado– Dâo 2015:
    • Trooppisia hedelmiä, anista tai fenkolia tuoksussa, maussa sitrusta ja häivähdys anista. Pitkä jälkimaku. Yhteispisteet 7. (Annoin pisteet tälle viinille) Alko 12,90€

Yksikään valkkareista ei oikein vakuuttanut. Onneksi päästiin sitten itse asiaan….

PUNAVIINIT

  1. wp-1481369438759.jpgLAB Reserva Touriga Nacional-Cabernet Sauvignon -Syrah- Lisboa 2014:
    • Tämä oli raakile, liian nuori. Mustaherukkainen ja kukkainen. Lyhyt jälkimaku. Yhteispisteet 4. Alko 11€
  2. Cigarra Gran Passo Touriga Nacional-Cabernet Sauvignon-Lisboa 2013:
    • Mustikkainen, herukkainen ja tanniininen. Perus punkku perusruualle. Pitkähkö jälkimaku. Yhteispisteet 23. Alko 12,90€
  3. Quinta do Sorbal Santar Reserva-Dâo 2014:
    • Mausteinen ja karhunvatukkainen, tämäkin liian nuori vielä. Ei anna vielä kaikkea. Yhteispisteet 3. Alko 13€
  4. Quinta dos Murças Reserva– Douro 2010:
    • Makean karhunvatukkainen, kevyesti luumuinen ja rusinainen. Pitkä jälkimaku. Lasissa oli sakkaa reilusti ja tanniinit pehmenneet mahtavasti. Yhteispisteet 13 (Annoin kaikki pisteet tälle viinille).

wp-1481369489682.jpgMuut paitsi Quinta dos Murças oli pienoisia pettymyksiä. Lopuksi bonuksena maisteltiin Ferreiran 10 vuotta vanhaa valkoista portviiniä, jossa oli lakkaa tuoksussa ja reilusti aprikoosia ja appelsiinia. Alkoholi tulee jälkimaussa voimakkaasti esiin.  Loistava hintalaatuviini koville juustoille aprikoosi tai appelsiinihillon kera. Alko 17,90 (0.375l).

Tällä kertaa maistiaisissa kävi itselle niin että alku sekä jälkibonus voitti itse maisteltavat viinit.

Kiitos EVY ry!

– Markus Laukkanen  15.12.2016